sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

5 - Sähköttä

Tästä päivityksestä tulee tylsä. Olemme parhaillaan Euroopan laidalla, eli Nordkapissa, ja päätimme yöpyä täällä. Se tarkoittaa siis sitä, että meillä ei ole sähköä, joten pystyn päivittämään vain sen verran, kun tietokoneen akussa riittää virtaa. Ja se ei ole paljon. Kuvia en myöskään saa tähän päivitykseen ladattua.

Aamulla Altassa herätessämme satoi vettä. Vettä satoi myös melkein koko ajomatkan Hammerfestiin. Vettä satoi Hammerfestissä. Vettä satoi matkalla Hammerfestista Nordkappiin. Koko päivän on siis satanut vettä, välillä vähän enemmän ja välillä vähän vähemmän.

Hammerfestin suurkaupungissa kävimme katsomassa jälleen yhtä Struven ketjun kohdetta, joka on ketjun pohjoisin. Sade pilasi aika paljon, ja ulkoilmanähtvyydet jäi todella nopeiksi pistäytymisiksi auton ulkopuolella. Polar Bear Societyssä piti tietysti käydä, mutta kerhoon emme sentään liittyneet.

Museokierros, pieni pistäytyminen korttelin ympäri ja takaisin matkalle, suuntana Nordkapp. Nordkapin tunneli oli elämys sekin. Melkein seitsemän kilometriä meren alla. Ensin alamäkeen ja sitten ylämäkeen. Korvat paukkuivat ja koiraakin alkoi jännittämään.

Nordkapp on siitä hankala kohde, että säätilat vaihtelevat hyvin nopeasti ja jos aikataulussasi ei ole yhtään varaa, niin saatat ajaa Euroopan pohjoisimpaan kolkkaan, etkä näe pilvien takia yhtään mitään.

Tämän vuoksi mekin päätimme jäädä tänne yöksi. Pilvimassat ovat nopealiikkeisiä ja mekin olemme saaneet "nauttia" viiden minuutin punerruksesta taivaarannassa. Sateen pitäisi loppua yön aikana, joten yritämme herätä aamusta aikaisin, jos näkisimme jotain muuta kuin pilviä. Pieni taivaan punerrus näillä korkeuksilla on kuitenkin herkkä näky, joten pettyneinä emme huomenna lähde pois ajamaan, jos pilvimassat ovat edelleen liikkeellä.

Sateen ropinaa kuunnellen toivotamme lukijoillemme hyvää yötä!

Ajetut kilometrit: 371,2
Kävellyt kilometrit: n. 2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti