Lähdetään liikkeelle vaikka siitä, että Erkalla oli tarkka matkasuunnitelma. Oli excel-taulukot ja muut, joiden perusteella oli tarkoitus edetä. Minä olisin voinut matkailla ihan vaan fiilispohjalta, mutta mennään nyt sen mukaan, kumpi leikkii enemmän autistia.
Tänään kävi sitten niin, että suunnitelmat pettivät. Mitään suurensuuria muutoksia suunnitelmiin ei tullut, mutta pienikin on riittävä, ja niinhän saatiinkin Ändin kanssa kuulla otsikon mukainen lausahdus.
Aamu alkoi ajoissa Nordkapissa (vai Nordkappissa?), jossa siis haaveilimme, että pilvipeite olisi aamusella hieman repeillyt ja olisimme saaneet nähdä auringon Euroopan pohjoisimmassa kolkassa. Pilvipeite ei juurikaan repeillyt. Edes alempana Kirkeportenilla. Honningsvågissakin taisi vielä olla sumua, eli pilviä maantasalla. Tässä vaiheessa pitääkin muistaa kertoa, että näimme Hurtigrutenin yhden risteilyaluksen Honningsvågissa edellisenä päivänä. En ehtinyt siitä kuitenkaan ottamaan kuvaa, kun tilanne tuli niin nopeasti. Alus näkyi sillä hetkellä, kun ajoimme ulos Honningsvågin tunnelista ja samalla hetkellä auton lasit menivät huuruun, kun apukuski intoili enemmän risteilijää, kuin kiertoilman poisottamista. Oh well.. Siellä se laiva kuitenkin oli!
Ajo Nordkapista alas oli, yhdellä sanalla sanottuna, kuumottava. Tällaisella näkyvyydellä on mukava ajaa.
 |
| Alkoi nalleakin hirvittää |
 |
| Näkyvyys parhaimmillaan |
Näkyvyyttä oli siis jotakuinkin 20 metriä, jos osui oikein hyvään kohtaan. Pahimmillaan eteen näki noin 10 metriä. Vastaantulevien autojen ajovalot vain yhtäkkiä ilmestyivät sumusta ja sitten auto olikin jo mennyt. TODELLA kuumottavaa! Tuohon näkyvyyteen kun vielä lisäsi kapean ja mutkaisen tien sekä jyrkät pudotukset tien laidalta, niin voitte vain kuvitella missä verenpaine huiteli.
Kirkeportenin kivimuodostelma jäi sumun takia näkemättä, joten ensimmäinen suunnitelman muutos tuli heti aamuun.
Vaikka tiet ovat mutkaisia, paikoin huonokuntoisia ja vähintäänkin verenpainetta nostattavia, niin kyllä niistä aina vähän kauneuttakin huomaa. Tien viereltä nousevat kalliot ovat melkoisia geometrisiä taidonnäytteitä. Lieneekö kalliolaadusta vai louhijasta johtuvaa, mene ja tiedä.
 |
| Tiiliskivikalliot |
Aamupala meren rannalla ja sen verran sopivassa paikassa, että Ändikin pääsi uittamaan tassujaan meriveteen. Eipä se siellä nyt ihan niin paljoa viihtynyt, kuin Suomen järvissä (tai edes Norjan suolammissa), mutta pääsipä nyt senkin testaamaan. Taisi poikaa hirvittää kirkas vesi, kun pohjaan näki niin syvällä.
 |
| Merikoira |
Ajelumme suuntasi etelään, kun ei Nordkapista juuri muuhun suuntaan pääse, ja seuraavana kohteena oli Trollholmsunden. Pohjoisessa on totuttu väistelemään poroja, mutta täällä Norjassa saa väistellä porojen lisäksi myös lampaita. Kummatkin lajit ovat kuitenkin leppoista porukkaa, mutta tämä tokka oli saksalaiselle karavaanarille liikaa, joka ei millään uskaltanut ajaa tarpeeksi lähelle poroja, että ne olisivat väistäneet. Tosin tämän porotokan valitsema käyskentelypaikka oli hieman hankala, sillä ne eivät päässeet tieltä oikealle, sillä siinä oli kalliojyrkänne ylös ja tieltä vasemmalle oli kalliojyrkänne alas. Saatiin ne siitä sitten kuitenkin järjestäytymään yhdelle kaistalle, ja matka pääsi jatkumaan.
Trollholmsundenin dolomiittikivestä ilman ja veden vaikutuksesta muotoutuneet kalliopaadet
olivat mukava kävelykohde aurinkoiseen päivään. Aurinko siis paistoi,
kun vain pääsimme alas vuorilta. Lämpöäkin oli riittävästi, mutta ei
liikaa.
 |
| Taustalla varsinainen Trollholmenin saari |
Dolomiitti on hyvin herkkää kiveä ja kiven herkän rapautumisen huomasi alueella. Kiven maaperään tuoma kalsium tuo alueelle avan omanlaisensa kasviston, ja ihmisten pysyminen merkityillä poluilla on tärkeää. Koira meni menojaan..
 |
| Trollholmsunden |
Joskus tuntuu siltä, ettei tuolla koiralla ole minkäänlaista itsesuojeluvaistoa. Hetken tuijoteltuaan meidän seisoskelua päätti Ändi mennä katsomaan aluetta hieman korkeammalta.
 |
| Vuoristokoira |
Trollholmsundenilta ei ollutkaan enää pitkä matka Stabbursdaleniin, jossa päivä meni sitten lisää päin p:tä. Ennalta katsotut vaellusreitit olivatkin hieman liian pitkiä ja kaikki hienot paikat jäivät puistosta näkemättä. Vettäkin alkoi satamaan, hyttysiä hyökkäsi kimppuun sadoittain ja muutenkin oli tyhmää. Onneksi hyvä ruoka tuo paremman mielen ja sateen ropina tuudittaa taas mukavasti meidät unten maille. Huomenna suuntaamme kohti itää. Jännityksellä odotan taas hieman pienempiä teitä, kuin mitä nyt ollaan pääasiassa ajeltu...
 |
| Aivan väärä reitti Stabbursdalenissa |
Ajetut kilometrit: 231
Kävellyt kilometrit: n. 5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti